Fysikerfestin historiaa

TKK:n Fyysikkokilta järjesti Fysikerfestia 1990-luvun alkupuolelta lähtien parittomien vuosien syksyinä Alunperin sen tarkoitus oli lähinnä kansainvälisten kontaktien hoitaminen, erityisesti Ruotsiin päin. 90-luvun lopulla Fysikerfest vietti hieman hiljaisempaa eloa, osallistujat koostuivat lähinnä Fyysikkokillan jäsenistä.

Fysiikanopiskelijoiden valtakunnalliselle tapahtumalle oli tilausta vuosituhannen vaihteessa, ja Fysikerfestin runko tarjosi hyvän pohjan tapahtuman kehittämistä varten. Niinpä vuoden 2001 Fysikerfest järjestettiin IAPS-Finlandin ja Fyysikkokillan yhteistyönä ja tapahtumaan kutsuttiin kaikki Suomen fysiikanopiskelijat. Tämän Fysikerfestin jälkeen todettiin, että Fysikerfestillä on selvästi tulevaisuutta joka vuosi järjestettävänä valtakunnallisena fysiikan opiskelijoiden tapahtumana.

Nykyään Fysikerfest järjestetään vuosittain marraskuussa jossain korkeakoulussa, jossa opiskellaan fysiikkaa korkeakoulun fysiikan opiskelijajärjestön ja IAPS-Finlandin yhteistyöllä. Fysikerfest kerää vuosittain satakunta fysiikanopiskelijaa eri puolilta Suomea yhteen kuuntelemaan luentoja ja viettämään aikaa yhdessä. Sivu p?vitetty 13.9.2005.